B 2.6.3 Dementia selätettiin- Downin syndrooma- Annette Bosworth
19.10.2022 Annette kertoo esimerkki Susiesta (Susan) – Aikuisesta Down-syndrooman Naisesta jolla oireet olivat jo tosi tuhoisat- Downin syndroomassa Alzheimer on paljon yleisempää kuin terveillä- Nyt jo 50 vuotiaana – Kun Hiilihydraatit poistetiin todella minimiin- ja KETO ruokavalio saatiin toimimaan
Susie on jälleen iloinen oma itsensä – yhteistyötä ja rakkautta jakava ja omatoiminen Aikuinen ihastuttava Down Nainen
00:00 Intro and Announcements
Minulla on mielenkiintoinen aihe tänään. Puhumme tänään miten DEMENTIA selätettiin.
Olen ollut todella kiinnostunut urani aikana siitä miten aivomme terveyttä parannetaan. Aluksi toimin Ensiapu Trauma osastolla Salt Lake Utahissa, ja tänään Floridassa. Ja voin taata teille että tulen jatkamaan tätä kiinnostustani Ihmisen aivoihin, kuinka ne korjataan vammojen jälkeen.
Tämän päiväinen tarina ei jätä ketään kylmäksi. Todella kiehtova tarina.
01:45 Olen siis opettanut ihmisiä aivojen terveydestä useita vuosia, ja yksi suosikki mahdollisuuksistani oli auttaa Puolustusministeriötä (Department of Defense) Korjaamaan Sotilaiden ja Johtajien saamia terveys ja -aivo vammoja, Ja olen taas joulukuussa tuossa tehtävässä.
Katson aluksi katsojieni kommentteja, ja katsotaan taas omia Verensokeri ja Ketoni numeroita, miten minulla on viikko mennyt.
Olen nyt paastonnut noin 51 tuntia, ja voin todella hyvin. Tein eilen myös aika rankan harjoituksen, ja menin suoraan sänkyyn, eli tuntuu vielä tänään tuo kuormitus. Eli aloitin paaston Liikunta harjoituksella, ja Cross Fit harjoituksen eilen, eli kävelen todella niin kuin 50 vuotias lady:)
Eli KETONI tasoni 0,9 mMol tasolla ja verensokeri 49 (amerikkalainen mittaustapa) .
Faith Leaders Summit: Tällä viikolla minulla on perjantaina puhe, eli puhun uskonnon johtajille ”Florida Faith Leaders” Orlandossa. Ja menen tuonne mieluusti puhumaan.
04:00 Minulla on siis tänään todella upea tapaus, ja toivon että kykenen tuomaan tälle oikeutta, mutta sitä ennen minulla on pieni ilmoitus.
Tässäpä on kotisivuni http://www.bozmd.com ja minä kerron tässä ”max strenght bag” ”Max Strength Combo and BHB SALE”. Olen kyllä parempi tiedemies kuin mainos mies. Mutta todellakin käytän näitä tuotteita potilaitteni kanssa.
Eli näissä kahdessa tuotteessa on 50 % alennus hetken aikaa.
07:40 Case Study. Olin tänä kesänä Dr Chris Palmerin kanssa, ja hän on Psykiatrian lääkäri Harwardista, ja hän käyttää KETO ruokavaliota, myös hän on kiinnostunut AIVOJEN terveydestä. Hän puhuu potilas massastaan, ja siitä kuinka paljon hänen praktiikkansa on onnistunut parantamaan potilaiden terveyttä KETO ruokavaliolla (mitä korkeammalle ketoni tasot, sitä paremmin kaikki pääsevät oireettomiksi ja jopa irti kaikista lääkkeistään). Hän on saanut muutettua potilaiden elämät . Ja kun hän ja minä olemme lavalla, me puhumme samaa kieltä, ja puhuinkin hänelle tapauksesta jota käsittelemme tänään. Dr Chris Palmer pyysi minua kirjoittamaan tästä tapauksesta, ja tuo kirjoitus tulee Frontiers Medicine julkaisuun https://www.frontiermeds.com/
Tuolla sivustolla he julkaisevat useita ”case study” tapaus tutkimuksia siitä mitä KETO RUOKAVALIO voi saada aikaan.
Dr Chris Palmer kirjoittaa tuonne on joitakin omia potilas tapauksiaan, ja hän pyysi minua kirjoittamaan omista potilas tapauksistani. En kyllä ole juuri kirjoitellut sitten alkuaikojeni, kun aitoin muita opiskelijoita. Eli vasta post-graduate aikana kirjoitin julkaisuihin. Eli ylä asteen englantia: en siis pelkää kirjoittamista
Rakensin tutkimusta 200 opiskelijan Metabolisen terveyden haastetta 21 päivää’, mutta en saanut aikaan lopputuotetta ja olin pettynyt ja tunsin syyllisyyttä. Jumala kuitenkin tuki, ja sainkin sähköpostin Chris Palmerilta ja hiukan kiirehtimistä jotta saisin tutkimuksen valmiiksi, ja aikataulu 31.10 oli jo näkyvissä, eli näin luoja antoi potkua takapuoleen että sain tutkimuksen tehtyä aikataulussa.
10:25 Eli nyt on Äitini muisto viikko, ja on upea avata tätä Susanin tarinaa. Laittakaa myös kysymyksiä niin vastailen niihin lopussa.
10:56 Downin Syndrooma JA Alzheimer Eli menemme Susanin tarinaan. Downin syndroomassa aiheutuu Kromosomi muutoksia jotka aiheuttavat älyllisiä heikkouksia (intellectual disability), se on synnynnäinen heikkous, ja aika yleinen, eli jopa 1 / 700 synnytyksistä Amerikassa syntyy Down lapsi.
MUTTA kun vertaamme Alzheimer sairautta ns. aivojemme normaalin kromosomimäärän (euploid) versus Down Syndrooman kromosomimäärään aivoihin, heillä on suurempi ja tiiviimpi määrä plakkia Alzheimer aivoissa, eli verus tyypillisiin Alzheimer aivoihin verrattuna.
Ja nämä plakit ja ”neuro fibral tangles” eli TAU proteiinin solunsisäisiä verkot ovat yleisiä nuoremmalla iällä.
Tästä johtuen Alzheimer Down Syndroomissa tapahtuu yhä nuoremmilla kuin Normaali kromosomin tapauksissa, eli ns tyypillisellä Alzheimer ihmisellä. Ja tämä sairaus osuus useammin Down Syndrooman ihmisille. Tässäpä tilastoa tuosta:
55% kaikista Down Syndrooman ihmisistä, heillä on tämä kognitiivinen patologinen heikkous liittyen Alzheimeriin, sen yleisyyteen. Tämä on todennettu kuolleiden aivoista otetuista näytteistä, eli jo 40- vuotiailla 55 % todennäköisyys sairastua..
Mutta kun he ovat 60- vuotiaita, silloin Down ihmisten Alzheimer on todella yleistä, jopa 77 % heistä on Alzheimer
Skippaan nyt tiede raportit. Jo nämä tutkimus poiminnat tapauksessamme kertaan niitä kun ne tulevat kohdalle.
12:54 Tämä tapaus on niin koskettava, Susan ja hänen Äitinsä, eli aloitetaan
Potilaamme on siis Susie, 47- vuotias Down Syndrooma nainen, ja tarkastelemme aikajanaa 2014-2022 Susanin tervehtymisestä. Vuonna 2014 Susan oli 39 vuotta, ja vuonna 2022 47 vuotta, ja aivan pian tuon jälkeen hän täytti 48. Yhä naimaton Down Syndrooma nainen.
Susan sai Alzheimer diagnoosin vuonna 2018- Ennen tuota siis hänellä oli jo Downin Syndrooman heikkous.
Hän ei kyennyt työhön, tai elää itsenäisesti. Mutta silti hän kykeni toimimaan melko hyvällä tasolla kotonaan, ja perheensä harrastus Farmilla täällä Floridassa. Hän oli aika ylipainoinen, eli lihava ja BMI 46, eli hän painoi 98 kg ja 145 cm pitkä. Susan osallistui siis useisiin Farmin töihin, eli osasi hoitaa hevosia ja koiria, ja siivoamaan tallia, ja liikuttelemaan hevosia talliin ja sieltä ulos, ilman muiden valvonta ja ohjausta (without any chpparol). Eli hän oli hyvin autonominen, ja vanhempansa saattoivat jättää hänet yksin toimimaan jopa 5 tunniksi, ja hän kykeni pukemaan itsensä, pesemään itsensä omatoimisesti, ja laittamaan yksinkertaista ruokaa mikroruokaa. Kommunikaatio kyvyissään hänellä oli rajoitteita, eli keskustelu Susanin kanssa käytiin 3 sanaisin lausein. Eli näin hän sai viestinsä läpi perheelleen.
15:07 Eli aloitetaan: 2014 Aikajana Susanin painon pudotuksessa- ja muistin ja mielialan heikkeneminen.
Vuonna 2014 Susan oli BMI 46 , ja 98 Kiloa. Tämä Äitinsä lähettämä kuva Susanista on noin vuodelta 2020, hiukan jo painoa pudottaneena. Muistakaa hänen katseensa tuosta kuvasta vuodelta 2020, kuinka surulliselta hän vaikuttaa. Tämä on myös Äitinsä kuvaus Susanin tilasta ennen tervehtymistään.
Susanilla oli muistin menetys merkkejä (memory loss) vuona 2014.
Perhe alkoikin huolestua tästä, ja perhe tarkkaili tätä, ja kertoivat lääkärilleen tästä. Susan oli siis erittäin ylipainoinen tuolloin, ja lääkäri sanoi että Susanin on pudotettava painoaan, ja suositteli PALEO ruokavaliota. Eli Äiti vähensi Susanin ruokavaliosta Hiilihydraatteja 100 grammaan päivässä. Susanilla oli siis mielialan muutoksia, pelkoja ja ahdistusta. Hänestä tuli pakkomielteinen asioista joista ei ennen tullut tällaista. Susan ei enää onnistunut pukemaan entiseen tapaan itseään. Hän ei tykännyt enää tietyistä väreistä ja kuvioista vaatteissaan. Hän pitikin vain yhtä vaatetta. Tämä tapahtui siis 2014-2016
17:02 Susania ei voinut enää jättää itsekseen tilalle muisti ongelmien vuoksi. Jos Susan oli 30 minuuttia itsekseen, saattoi aiheutua vaarallisia tilanteita, kuten uuni saattoi jäädä päälle. Tai hän koski kuumaa uunia, tai hän eksyi kun meni ulos eikä osannut takaisin kotiin.
Susan oli siis varsin autonominen ennen, ja nyt ei enää onnistunut vessassa tai suihkussa käynti yksikseen. Susan alkoi jopa pelätä suihku sekoittajaa. Hänen muistin heikkeneminen johti ongelmiin perheessä, ja he koettivat auttaa Susania palkitsemalla onnistumisistaan, mutta Susan ei muistanut annettuja sääntöjä eikä seuraamuksia. Susanin käytös eskaloitui yhä, eikä hänen kanssaan onnistunut enää kommunikoida.
18:25 Susanilla alkoi siis vuonna 2014 vakava väsyminen, ja hän torkkui useasti pitkiä aikoja päivittäin pari seuraavaa vuotta. Eli he aloittivat siis PALEO ruokavalion, jossa 100 gr Hiilihydraatteja
Vuodesta 2014 Parina seuraavana vuonna Paleo Ruokavaliolla Susanin paino hieman laski 70 kiloon, mutta Dementia vain paheni (vuosi 2018). Hänen BMI oli yhä Lihavassa luokassa 33.Näin vaikka jo 4 vuottaa alkutilanteesta on kulunut. Vanhemmat veivät Susanin Muisti hoitolaan (a memory care facility), ja siellä neuvottiin ottamaan mukaan asiantuntija. Asiantuntija katsoi muita syitä Dementiaan. Susanilla oli ollut vain Kilpirauhas lääkitys.
Lääkäri aloitti vuonna 2018 Susanille paroxetine (paxel) vakavaan ahdistukseen ja vainoharhaisuuteen sekä pakko oire käyttäytymiseen , memantine sekin on muistilääke ja tarvittaessa alprazolam lääkityksen koska Susanin ahdistus oli niin vakava, eli tuo lääke on rauhoittava (sedative). Ja jos olette kuunnelleet luentojani: tiedätte minun suhtautumisen näihin lääkkeisiin, eli minun mielestä nuo lääkkeet eivät auta Susania. Mutta perhe oli jo tuossa kohtaa varsin epätoivoinen Susanin suhteen.
19:58 Vuonna 2020 Paino yhä laski nyt jo 57 kiloon (vielä ylipainoa), eli jo 40 kilon painon pudotus vuodesta 2014. Susanin ruokavaliona jatkui PALEO. Silti Susanin mielenterveys paheni, eli uusina oireina mukaan tuli poissaolo-kohtauksia, hän saattoi jäädä tuijottamaan avaruuteen- sekä virtsan karkailu pahenivat totaaliseen kontrollin puuttumiseen yhä vielä 6-10 kertana viikossa. Susanille tehtiin EEG tutkimus, ja aloitetiin nyt Lamictal lääke.
21:10 Voin vain ajatella Down Syndrooma lasta 40 vuoden iässä, ja kuinka paljon taakkaa myös perheelle on aiheutunut tästä Susanin Aivojen terveyden heikkenemisestä. Perhe rakastaa Susania ja jatkaa yhä hänen hoitoaan, ja he tekevät kaiken voitavan.
21:30 Vuonna 2021 Hiilihydraattien vähentäminen 75 grammaan päivässä 100 grammasta pudotus; silti Susanin terveydentila heikkenee ja oireet pahenee. Vainoharhaisuutta (paranoija) Eristäytymistä, ja poissaoloisuutta. Susanin paino nyt 53 kg. Susanin kaltainen Down Syndrooman lapsi on rakas perheelleen.
He ovat ymmärtäneet että hiilihydraatteja on vähennettävä ja päästävä kohti metabolista terveyttä
Luen tästä pätkän: ”Hänen vainoharhaisuus, eristyneisyys, ja poissaoloisuus (forgetfullness) pahenivat niin että hän tarvitsi päivänaikaista hoitajaa. Eli Susan ei osannut enää väistää esineitä kotonaan. Kun Susan yritti antaa äidilleen esinettä, ja jos äiti oli toisella puolen pöytää, Susanin oli käveltävä pöydän ympäri, eli osannut ojentaa yli pöydän. Suan oli siis ahdistunut ja hädissään. Susan ei nähnyt pöytää edessään esteenä”.”
Jos olet koskaan kohdannut ihmistä joka on menettämässä muistinsa, muistin menettäminen on todella ahdistava myös sairaalle itselleen. Samaa ahdistusta Susan koki.
He tarvitsivat nyt jopa koko päiväsistä hoitajaa Susanille
Susanin järkeily kyky heikkeni jopa siihen, että jos roskien seassa oli ruokaa, Susan saattoi syödä hajoavasta roskakuormasta ruokaa jopa raakaa lihaa. Eli Susania täytyi suojella pitkin päivää.
24:03 Joulukuussa 2021 Susanin hoitajat tekivät ”the activities of daily living scale” ADCS-ADL 23 aktiviteetin Dementia testin Susanille, testin jolla etsitään dementoitumisen tasoa
Susanin tasoksi he saivat 35 / 78 eli vakavasti heikentynyt muisti. Mitä matalampi lukema sitä vakavampi muisti heikennys.
Vaikka Susan oli pudottanut jo yli 45 kiloa matala hiilihydraatti ruokavaliolla. Susan tarvitsi siis wc käynneille suihkussa käynneille avustajan, ja hänen täytyi käyttää kokoajan aikuisten vaippaa virtsankarkailun vuoksi. Susania täytyi siis vahtia monella tapaa, jopa lapsi kameralla (nanny cam) koska hän saattoi vaellella öisin. Myös Susanin unta siis täytyi valvoa hoitaja tiimillä, jossa mukana oli myös sosiaali työntekijä ja Geriatrian vanhuus lääkäri. Ja tämä ALPRAZOLAM lääke oli nyt lisätty Susanille.
26:06 Kun oli etelä Dakotassa, johdin siellä tuki ryhmää, ja kun muutin Tampaan, lupasin että palaan tutkimuksen pariin pian kuin mahdollista. Eli tammikuussa 2022, ja nyt jo 10 kk ajan viikoittain tuki ryhmä, jossa oli mukana Mary niminen nainen (Susanin Äiti).
Mary kertoi olleensa jo jonkin aikaa Matala Hiilihydraatti ruokavaliolla (Low Carb) KETOGEENISELLÄ ruokavaliolla, ja hänellä oli minulle kysymys. Eli Mary ajoi aamuisin 2 tuntia, jotta oli täällä klo 08:00 aamulla tapaamisessamme. Kun olimme tavanneet jo kaksi viikkoa, hän kysyi:”Olisikohan hänen tyttärensä hyvä kandidaatti KETO ruokavaliolle?” ja vastasin ”kyllä, ehdottomasti” eli Down Syndrooman ihmiset pärjäävät upeasti KETO ruokavaliolla
27:15 Vuonna 2022 tammikuussa alkoi siis Susanin KETO RUOKAVALIO.
KETO ruokavalio auttaa ketä tahansa, eli kunhan päästään Ketonien tuotantoon terapeuttiselle tasolle (2mMol tasoille, ja huippu urheilijat jopa 5-10 mMol tasoille)
Kerron mitä seuraavaksi tapahtui: eli tammikuussa 2022 Susanin ruokavalio eteni yhä vähemmän hiilihydraattiseksi, nyt alle 20 gr hiilihydraatteja päivässä, ja nyt Susan pääsi ensikertaa kunnolla KETOOSIIN. Ja siis tammikuussa 2022 Susanin Äiti Mary tuli ryhmäämme. Mary mittasi Ketoni tasot 7 päivän muutoksen jälkeen: Kuten Mary sanoi, he olivat Susanin kanssa molemmat helposti ketotasot ylös saavia. He syövät Sardiineja. Myös Susien olo alkoi parata heti. Hän nukkui paremmin ja nousi ylös energisenä ensi kertaa 2014 jälkeen, Eli Susan oli toipumassa vakavasta Dementiasta eikä tarvinnut enää päivä nokosia
28:57 Kun 10 päivää oli olleet ketoosi ilmastoisessa kehossa, Äiti huomasi ettei Susan ollut ollut näin energinen, ja nukkui tosi hyvin, joka näkyi myös Nanny Cam valvontakamerassa.
29:19 Kun oli päivä 14 Ketoilmastoisessa kehossa, Susanin Aivojen toiminnan paraneminen oli jo näkyvissä
Susan ei enää kärsinyt kohtauksista, ja sai jättää aikuisvaipat kokonaan pois.
Susanilla oli siis kohtauksia aiemmin jopa 10 kertaa viikossa, huolimatta isosta lääke kuormasta. Susan sii pääsi jo 14 päivän kohdalla kokonaan irti noista, ja virtsan karkailu loppui myös kokonaan. Susanilla siis virtsa karkasi aina kohtauksen satuttua. Susanin energia taso oli myös aivan uudella tasolla.
Susanin Äiti Mary kertoikin seuraavassa tapaamisessa, ” voiko tämä olla mahdollista”
30:18 Nyt kun jo 28 päivää Susan ja Äitinsä olivat Ketoosi ilmastoisessa kehossa, Susan ei enää tarvinnut päivittäistä hoitajaa, eikä ympärivuorokautista (hyper supervision) hoitoa, eikä perheen jäsenten valvontaa.
Vainoharhaisuus ja pakko oireet hävisivät (ameliorated). Susan kykeni jo yksi peseytymään, ja Susan on aina tykännyt peseytymisestä, mutta hän oli siis alkanut pelkäämään suihkusekoittajaa. Nyt hän pääsi takaisin rakastamaan peseytymistä. Susan myös oli vapaampi vaatetuksen suhteen, a hän halusi myös osallistua sosiaalisiin tapaamisiin
32:37 oli valentines day eli Ystävän päivä jo Kuusi viikkoa Ketoosissa: upeaa tulosta näkyvissä. Susanin Muisti kehittyi ja parani. Tässä on kuva Susanista, eli Susan pyysi Äitiään ottamaan kuvan itsestään ystävän päivänä. Iso muutos eli aiemmin Susan oli mahdoton lähestyä usein iltapäivisin. Susan oli äitinsä mukaan myös pää painuksissa ja etäinen ja poissaoleva, mutta nut positiivisuus näkyy upeasti Susanin kasvoilta.
Oli siis hienoa kun Mary uskalsi kysyä Ketoosista, ja he uskaltautuivat vähentämään yhä Hiilihydraatteja, niin että keho pääsee hyvälle tasolle Ketoosiin. Susanin keskittyminen ja muisti ja mieliala paranivat.
34:40 Susan oli siis nyt jo 6 viikkoa ollut KETOOSISSA, eli Ketogeenisessä ruokavaliossa, ja he palasivat
Lääkärilleen katsomaan vieläkö Susan tarvitsee lääkkeitä
34:47 Nyt jo 6 kuukautta Ketoosissa, ja Susan oli saanut painonsa jo 47 kiloon.
Hän sai pois kaikki lääkkeet: Ahdistus ja Memantine Muistilääkkeet, sekä Ahdistus lääke Alprazolam lääkettä ei enää tarvittu 2-3 kertaa viikossa, vaan yhden kerran kahteen kolmeen kuukauteen.
Lääkäri myös ehdi että tehdään uudestaan tuo Alzheimer Muisti Testi. Kun lääkäri sitten katsoi Susanin uutta ADCS-ADL testitulosta se oli palautunut 58/ 78 lukemaan (oli ollut aiemmin 38/78). Tuo 58 Oli Susanille Down naisena oikea perustaso.
Oli merkittävä hetki, kun he olivat olleet jo muutaman viikon Ketoosissa. kun Äiti oli sanonut jotakin Susanille, ja kysyi ”ymmärsitkö?”, Susan sanoi Äidilleen ”kyllä ymmärsin”. Tämä oli pysähdyttävä hetki Susanin Äidille Marylle. Tämä oli siis aivan uuttaa vuosiin eli Susan oli käyttänyt vain yksinkertaisia lauseita, ja ilmaisi nyt selkeästi ”yes I understand”.
37:26 Paranemisen aikataulun summaus.
39 vuotiaana, BMI 46 vakavasti ylipainoisena.
Vuonna 2014 ensimmäiset muistin heikkenemisen oireet sekä pakko mielteiset oireet (Obsessive Compulsive Disorder).
Hän aloitti 100 gr Hiilihydraatteja sisältävän Paleo ruokavalion
43 vuotiaana, vuonna 2018 Alkoi lääkehoito muistin menetykseen
45 vuoden iässä, vuonna 2020 alkoi lääkehoito poissaolevuuden kohtauksiin (absence seizures)
46 vuotiaana hiilihydraattien määrää alettiin vähentämään, nyt 75 grammaan päivässä. Susanille tuli jokapäiväinen hoitaja kotiin (began adult day care)
47 vuoden iässä, vuonna 2021 ADCS-ADL Dementia testin tulos 35 /78
Silloin aloitettiin Susanille Ketoosin tavoittelu ja hiilihydraatit alle 20 grammaa päivässä.
Uni parantui, Poissaolo kohtaukset vähenivät, ja energia tasot paranivat. Vieressä näet kuvat Susanista tuossa hetkessä iloisena läsnäolevana. Nyt ADCS-ADL Dementia testitulos nyt 58/78 . Muisti- poissa olo kohtauslääkitys- ja ahdistus lääkkeet voitiin lopettaa.
48 Vuotiaana, kesäkuussa vuonna 2022 DEMENTIA VIIMEIN SELÄTETTTIIN. Susan savutti perus itsenäisyyden elämäänsä(baseline autonomy). Nyt Susanin paino oli 47 kiloa, ja BMI nyt vain 22,5 versus 46 vuonna 2014. Eli jo täysin normaalipainoinen, ja sai kaikki lääkityksensä pois. Uni on palautunut täyden yön uneen. Myös siis palauttavan syvään uneen. Energia tasonsa pitkin päivää riitti hyvin. Nyt perhe matkusti myös sukulaisten tykö, myös itärannikolle. Sain siis jutella Susanin äidin Maryn kanssa Susanin historiasta, ja hän oli vaikuttunut siitä, miten Susanin elämä oli parantunut, ja myös sukulaiset ihmettelivät tätä.
Eli jos joskus tarvitse todistusta siitä miten Ketoosiin mahdollistava Ruokavalio korjaa aivomme, käyttäkää silloin Susanin tarinaa.
En tiedä saanko julkaistua tämän Susanin tarinan Dr. Chris Palmerin julkaisussa, mutta rukoilen että se vaikuttaa ihmisiin jotka kuuntelevat tämän. Pidän tämän tarinan omassa julkaisuhistoriassani varmasti.<
2 vuotta sitten, juuri tällä samalla viikolla Äitini oli Covid lukitussa sairaalassa, ja minä hänen tyttärenään koetin auttaa lääkäreitä minkä voin. Äitini jouduttiin intuboimaan hengityskoneeseen, ja kolmen päivän kuluttua hän oli kuollut. Ja yksi asia minkä tiedän, kunnioitan äitini muistoa kun jatkan tätä terveyden koulutus matkaa ilman häntä, ja saan löytää tällaisia joita luojamme kohdallemme tuo minunkin kohdalle, eli toivon hoitavani heitä samoin kuin Susanin lääkärit hoitivat häntä. Susanin äiti Mary tuli siis ilman maksuja tuki-ryhmäämme, ja näissä ryhmissä opetan terveyttä ja kunnioitan näin myös äitini muistoa. Äitini kuoli Syövistä terveenä. Tämän myös lapsemme muistavat isoäidistään, kuin ”Mary poppins” :), eli Äitini joka kasvatti minut. Ja isoäiti Rose, uskon että Susanin tarina oli upea muistojuhla myös Äitini muistolle.
Äitini on nyt ollut 2 vuotta taivaassa, ja uskon että tämä tarina inspiroi myös teitä kuulijoitani.
40:20 Vastauksia kysymyksiin Q&A. Eli voimme aloittaa kysymykset ja vastaukset aiheesta, ja koetan olla itkemättä:) Otan lähetyksen lopussa ketoni ja verensokeri lukemani, ja näytän videon historiasta. joten pysykää kuulolla, ja klikatkaa tykkää painiketta niin saamme hyvät lukemat
Ensimmäinen kysymys tulee Stephanielta. ”Estääkö MCT käyttö ja Kookosöljyn käyttö paistamisessa dementiaa ja parantaako se jo sairastunutta?”
Well.. Kookos öljyssä keskeistä on se että siinä on C-10 rasvoja. Eli, haenpa kirjahyllystä.. tämä purkki MCT C8:C10 SOFTGELS lisäravinne on oma tuotemerkkini, ja siinä on C8 ja C10 rasvoja. Jotkut siis sanovat että juuri C8 on mainio rasva lisäämään Ketoni tasoja. Eli molemmat kyllä nostavat mainiosti Ketoni tasoja.
C10 rasvoissa on hyvä näyttö, että ne läpäisevät veria-aivo seinän, ja näyttää jopa olevan keskeinen linkki myös Dementian korjaamiseen. Eli Kookos öljyssä on molempia C8 ja C10 rasvoja, mutta kuitenkin vain noin 30% kookos öljyssä on C10 rasvoja ja loput on c-12 rasvoja. Nämä C12 rasvat joutuvat kulkemaan läpi ruuansulatuksen ja lymfa systee( absorbed not digested) min, ali prosessi kuten aina syödyillä rasvoilla, mutta nämä C8 ja C10 keho ottaa ne suoran vastaan. Ne menevät suoraan (portal vein) Portti laskimoon , eli suoran maksaan ja niistä rakennetaan siellä Ketoneja. Kaikki rasvat jotka imeytyy suoraan maksaan eivät ole ketoneja tuottamassa, ja tämä tietysti riippuu myös omasta aineenvaihdunnastasi.
Eli tämä C10 pääsee verenkierrossamme myös Aivo- Veri seinämän läpi , ja voi olla myös ruokaa aivoillemme. Muistelen.. ICU Pediatri Neurologi, hän kirjoitti kirja miehensä tarinan kun miehensä sairastui Alzheimer sairauteen (Mary Newport, MD https://metabolinenterveys.fi/b-2-6-0-rasvat-lisaksi-ruokavalioon-myos-kookos-ja-mct-rasvat/ ).MD Mary Newport on ollut isossa roolissa tekemässä myös tutkimusta tästä aiheesta, eli mitkä rasvat tuovat ravintoa Alzheimer aivoille, ja joilla estetään Alzheimer sairautta. Eli niillä on iso vaikutus aivojemme toimintaan. Ja vaikka C8 rasvalla on mainostettu olevan erittäin hyvä vaikutus ketogeeniseen kehon ilmastoon, eli sillä saadaan ketonien taso nousemaan, silti C10 rasva jolla on myös vaikutuksensa muisti ongelmien poistossa.Eli molemmat rasvat saavat minulta suosituksen.
43:47 Mary Newport on hänen nimensä, kiitokset vinkkaajalle Cynthialle 🙂 Lukekaa siis Mary Newportin kirja, eli hänen miehensä oli älykäs Analyyttinen kirjanpitäjä ja sai nuorena Alzheimer sairauden.
Vastaan tuohon ”dementian vähentämiseen rasvojen avulla” eli rasvat eivät nosta verensokereita, eli kuten minun ”dr Boz suhde” ketoneilla ja verensokeri tasoilla: Ketonit korkealle ja verensokeri matalalle, tämä on dementian pois korjaamisessa erittäin erittäin iso rooli.
Unicyles kysymykseen: Voinko suositella Äidilleni joka on muisti hoidossa (memory care) Persoonallisuutensa on ok , mutta lähimuisti hukassa täysin?
Kerron Harvardin ystävästäni joka auttaa minua kirjoittamaan osuuteni Tutkimukseen, ja yksi asia mitä he suosittelivat laittamaan tuohon tutkimukseeni, oli sanoa” eikös Susanin (Susie) olisi tullut saada RESEPTINÄ ohje KETO RUOKAVALIOON. Tämä olisi siis tärkeää tilanteessa jossa joutuu hoitokotiin. JA nähtäisiin mikä huima kehitys on saatu KETO ruokavaliolla. Mutta koska KETO ohje ei ole reseptinä, eli vaikka Äiti Mary kertoisi miten Tytär Susan olisi päässyt terveyteen Keto ruokavaliolla. Ja kuten Mary kertoi tuskasta jota koki kun Susanin kunto heikkeni. Mary sais siis oppia ja tukea You Tubesta, ja sai ideaa, jospa olisikin toinen tie mahdollinen. Muistan itsekin alkuajoilta lääkärinä, kun Vanhemmat toivat Down lapsen joka oli muuttunut keltaiseksi porkkanoita pakko-oireisesti ahmimalla
Tämä on kysymys, ja usein kuullan ettei KETO ruokavaliolla voi elää; Mutta juuri päinvastainen on mahdollisuus parantua. Mutta miten saada hoitolaitoksissa ymmärtämään tämä KETO ruokavalion tärkeys. Mutta olen saanut lääkärit määräämään kolmesti päivässä Ketoneita nostavia juomia, ja jos vain saadaan hiilihydraatit alle 20 gr päivässä. Mutta miksipä ei määrättäisi C 8 ja C10 rasvoja. Tärkeintä on kuitenkin saada keho tuottamaan itse Ketonit 2mMol tasolle vähintään, kuten Chris Palmer kertoo.
49:50 Ja kun Mary Susanin Äiti kysyi voiko aloittaa Keto ruokavalion Tyttärelleen, sanoin ”on todella tärkeää on päästä ketoosiin” Ja syötävät ketoni rasvat, niitä on otettava 3 kertaa päivässä. Tämä on tärkeää varsinkin alussa jos keho ei meinaa päästä ketoosiin muutoin. Eli jokainen askel kohti ketoosia on tärkeää. toivotaan että myös hoitohenkilö katsovat tätä tai lukevat kirjaa aiheen kirjoja inspiroituakseen.
50:25 Trisha kysyy” auttako tämä poistamaan kaikki Dementia tyypit kuten vascular Dementia?
Meillä on kokoontunut tuki ryhmä juuri tänään.